Rentoa elämää

Rentoa elämää

perjantai 12. toukokuuta 2017

Enemmän näyttelyä ja vähemmän agilitya

Olen kevään ja tulen alkukesän panostamaan näyttelyihin. Agility on taas keväällä jäänyt vähän vähemmälle.  Agilitysta pidin pääsiäisen jälkeen molempien koirien kanssa kolmen viikon totaalisen lepotauon. Hyvä saada vähän nollattua ajatuksia agilityn suhteen.
Tälle keväälle ja alkukesälle osui sopivan ajomatkan päähän yllättävän paljon näyttelyitä.

Lahti RN vappupäivän näyttelyssä olin molempien koirien kanssa, jossa menestystä tosiaan tuli kiitettävästi, kun Sisu oli ROP ja Nita VSP. Tuomarina toimi Rune Fagerström. Lahdessa oli Nitan ja Sisun lisäksi kaksi muuta kooikerhondjeta. Juniorluokan nartuissa oli yksi ja Nitan kanssa AVO-luokassa kisasi toinen narttu. Sisu oli ryhmänäyttelyn ainoa uros.  Nita ja Sisu saivat molemmat ERI:t , SA:t ja SERT:it.
Jännitin etukäteen, miten Sisu ottaa miestuomarin käsittelyt vastaan, kun tammikuussa Turussa Sisu ei tykännyt yhtään miestuomarista. Sain erittäin positiivisesti yllättyä, kun Sisu ei ollut moksiskaan mies tuomarin kopeloinnista ja mittaamisesta. Jouduin peräti kaksi kertaa nostamaan Sisun pöydälle, kun tuomari ei muistanut oliko tutkinut Sisun kivekset ensimmäisellä pöydän seisotuskerralla. Oli ihanaa nähdä, että harjoittelu Sisun kanssa on tuottanut tulosta.

 Sisun arvostelu Lahti RN 1.5.2017:
"13kk erinomainen tyyppi ja koko. Erinomaiset uroksen mittasuhteet. Hyvät pään linjat. Oikeanmalliset silmät. Otsapenger ei saa tulla syvemmäksi. Hyvät korvat ja korvakorut. Hieno ilme, hyvä kaula, etuosan tulee vielä kehittyä. Hyvä rinnan syvyys, sopivat takakulmaukset. Hyvä luusto. Hyvät sivuliikkeet. Hyvä väritys. Hyvä luonne."
 


 
 Nitan arvostelu Lahti RN 1.5.2017: 
"5 v. Hyvä kok. Hyvät nartun mittasuhteet.
Hyvän mallinen pää, hieman pyöreät silmät.     
Hyvät korvat.Kaula liittyy hyvin lapoihin.
Hyvä etuosan leveys.Hyvä runko.
Lantio saisi olla pidempi. Sopiva luusto. 
Hyvät käpälät. Ei parhaassa karvassa tänään. 
Liikkuu hyvällä askeleella. Hyvä luonne."



Sisu

Nita

ROP ja VSP


Seuraava näyttely oli Sipoossa 7.5. Sipoon RN näyttelyyn olin ilmoittanut pelkästään Sisun. En halunnut ottaa sitä riskiä, että olisin ilmoittanut myös Nitan ja Nitalla olisi ollut juuri silloin juoksut. Yövyin nimittäin edeltävän yön Lahdessa Marin kanssa hänen vanhempiensa mökillä. Mari oli oman koiransa Sisun veljen Luckyn ilmoittanut myös näyttelyyn. Ajatus kahdesta junioruroksesta ja juoksuisesta nartusta samassa paikassa ei houkuttanut jostain syystä...
Sipoon näyttelyssä tuomaroi iäkkäämpi naistuomari Hilkka Salohalla, joka ei ERIjä ja SERTjä jaellut kuin yhdelle kooikerille. Tuomari oli lukenut juuri ennen kooikereiden esitysvuoroa vielä vihkosesta kooikerin virallisen rotumääritelmän. Tästä voi päätellä, että tuomari ei todennköisesti ole kooikereita montaa kertaa tuomariuransa aikana arvostellut ellei arvostellut jopa ensimmäista kertaa???
Tuomari antoi Sisulle EH:n. Ainoan ERI:n, SA:n ja SERT:in nappasi Sisun veli Lucky (Oorbellen Orlando), joka oli myös luonnollisesti ROP. Onnea vielä Marille!
Sipoon näyttelyssä oli Sisun ja Luckyn lisäksi kolme muuta kooikeria. Nuortenluokan uroksissa oli yksi, avoluokan uroksissa yksi ja avoluokan nartuissa yksi.

Oorbellen Orlando, "Lucky" Sipoo RN 7.5.2017 ROP


Sisun arvostelu Sipoo RN 7.5.2017: 
"Oikean kokoinen, vielä hieman korkaraajaisen vaikutelman antava juniori. Kuono voisi olla hieman vahvempi. Hyvä purenta, silmät ja korvat. Riittävä kaula ja ylälinja. Vielä puutteellinen eturinta ja rinnan syvyys. Riittävät kulmaukset ja luusto. Hyvät käpälät. Kääntää käpäliä ulos. Vielä kovin villava karvapeite. Hyvä väritys korvakoruineen. Liikkuu ahtaasti takaa riittävällä askeleella."





Seuraava näyttelyt joihin tulen menemään molempien koirien kanssa ovat:
Rauma KR 27.5,
Raisio RN 10.6,
Spanielliiton erikoisnäyttely Lempäälässä  17.6.
Kesän näyttelyistä harkinnan alla vielä ovat Porin KV näyttely 30.7 ja Turun KR 12.8.

Näyttelyiden lisäksi osallistuin koirien kanssa lauantaina 6.5 Lahdessa kasvattajan järjestämiin Oorbellen-päiville. Päiville osallistui muistaakseni kaiken kaikkiaan 13 Oorbellen-kennelistä olevaa koiraa ja 3 muuta kooikeria.  Anne oli vuokrannut omasta agilityreenihallista kentä meidän käyttöön kolmeksi tunniksi. Sisun isän omistajat Otto ja Mari vetivät junnuille ja muille agilitya harrastaville tehokkaat agilitytreenit. Lisäksi  Mari Parsman opeissa pääsi Rallytokoa kokeilemaan, Anne piti pientä näyttelyharjoitusta ja lisäksi yksi Oorbellen koiran omistajista näytti Tokotreeniä. Kaikki osallistujat olivat tuoneet pientä purtavaa nyyttärimeiningillä. Päivä sujui oikein leppoisasti ja oli ihana treffat muita Oorbellen omistajia sekä tavata Nitan pentujen isä Rooney omistajineen. Marilta ja Otolta sai erinomaisia vinkkejä Sisun ja Nitan agilitykoulutukseen. 
Sisun ja Luckyn lisäksi Nitan kolmannen pennun Oskun piti osallistua myös Oorbellen päiville, mutta perhe joutui viime tipassa peruuttamaan osallistumisen. Se hieman harmitti minua,koska olin niin kovasti odottanut näkeväni Oskun. Toivottavasti perhe ehtii kesällä piipahtamaan meillä Littoisissa, kun ajavat tästä meidän ohi mökilleen.

Oorbellenpäivät Lahti 6.5.2017

O-pentueen isä Rooney

äiti Nita, isä Rooney ja kaksi pentua Sisu ja Lucky

Oorbellen pentueiden emot: vasemmalta lukien Nita, Mila, Keira, Julia ja Geea.


Nita aloitti juoksut maanantaina 8.5. Nita lähtee appivanhempien luokse hoitoon kahdeksi viikoksi.