Kisataanko?

Meillä on Nitan kanssa mennyt treeneissä sen verran mukavasti viimeaikoina, että päätin ilmoittaa meidät oman seuran järjestämiin kisoihin 6.12.2015.
Katsotaan päästäänkö kisaamaan vai alkaisiko ne juoksut ennen sitä... 

Odottavan aika on pitkä!

Onnellinen ja väsynyt äiti ja aivan ihana N-pentue!

Lokakuu oli ja meni, mutta Nitan juoksuja ei näy eikä kuulu.  En kuitenkaan ole asiasta huolissani. Nitan juoksujen väli on ollut 8-11kk, joten tammikuuhun asti niitä voidaan rauhassa odotella.

Minun olisi varmaan rohkeasti pitänyt ilmoittaa Nita lokakuussa  agilitykisoihin ja erikoisnnäyttelyyn, eikä ottaa varman päälle, niin ehkä ne juoksut sieltä olisivat alkaneet, niin kuin alunperin ajattelin...

Lokakuu meni lopulta Nitan kanssa agilitytreeneissä ja ulkoillessa. Ulkoilukelithän ovat olleet tänä syksynä erinomaiset, auringonpaistetta on ainakin riittänyt. En muistaakseni ole kertaakaan joutunut pukemaan sadetakkia Nitalle päälle.

Synnytys käynnissä!

Lokakuun vaihtuessa marraskuuksi on odottavan aika  kieltämättä alkanut tuntumaan pitkältä ja pentukuume tasaisesti noussut koko syksyn ajan. Pentukuumettani nosti vielä entisestään  päästyäni Nitan kasvattajan koiran Milan synnytykseen mukaan. Milan pentujen syntyminen oli yksi elämäni hienoimmista kokemuksista ja antoi paljon lisätietoa ja taitoa Nitan mahdolliseen tulevaan synnytykseen ja sen hoitoon sekä tietysti pentueen hoitoon syntymän jälkeen.  Sain paljon sellaista tietoa, mitä ei pelkästään kirjoja lukemalla voi oppia. Kiitos Anne H. ja Anne T.   :)

Lähdin Annen luokse ajamaan lauantai iltapäivällä 31.10, kun Anne soitti, että nyt voisi olla hyvä hetki lähteä tulemaan Vääksyyn hänen luokseen. Milan käytös enteili vahvasti siihen suuntaan, että pentujen syntymä oli lähellä. Olin Annen luona perillä lopulta kuuden aikaa illalla. Milan synnytyksessä oli mukana myös toinen kooikerkasvattaja ja Annen hyvä ystävä Anne Trygg.

Ihanat!

Ilta ja alkuyö meni Milan käyttäytymistä ja synnytyksen avautumisvaihetta seurailessa. Mila oli kovin levoton, läähätti ja jonkun verran petaili. Kun puolen yön aikaa Mila pystyi tukalastaan olostaan huolimatta jotenkuten asettumaan maaten uskalsin lähteä nukkumaan.  Ehdin nukkumaan  noin 6 tuntia, kun sunnuntai aamulla 1.11 klo 06.30 Anne huutaa, että ensimmäinen pentu oli syntynyt. Anne oli juuri ollut aikeissa tulossa herättämään minua ja Anne T:tä, mutta Mila oli ollut nopeampi. Milan synnytys oli lopulta parissa tunnissa ohi ja kaikki meni hienosti. Mila oli luontainen synnyttäjä ja äidin vaistot heräsivät Milalla samantien. Pentuja syntyi seitsemän ja kaikki elävänä. Kuusi narttua ja yksi uros.

Äiti ja poika!

Sunnuntaipäivä ja sunnuntai-maanantai välinen yö meni minun osaltani pentujen vointia tarkkailessa ja ihastellessa. Anne H. oli  koko edellisen päivän ja yön valvonut Milan vierellä synnytyksen etenemistä, joten oli minun vuoro valvoa, jotta Anne sai nukkua. Anne T. pystyi lähtemään sunnuntai iltapäiävällä kotiin. 

Opin pelkästään pentulaatikon vierellä olemisesta ja pentujen  tarkkailusta  hirveästi. Pennut olivat niin syötävän suloisia, että niitä olisi voinut vain tuijottaa 24/7. Pennut ja Mila olivat sen verran hyvävointisia ja Anne sai omilta lapsiltaan apuja, että minä pystyin jo maanantai-illalla lähtemään takaisin kotiin päin ajelemaan.

Toivottavasti seuraava päivitykseni koskee sitten jo Nitan juoksuja  ja astutusta. Kuumeisesti ja kärismättömänä niitä täällä odotellaan!

Vauhdikas syyskuu!

Kyllä huomaa, että sisaruksia ollaan!

Kesä oli ja meni. Syksyn tultua minulla ja Nitalla on taas ollut aktiivisempi vaihde päällä.  Heti syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna osallistuimme  Kooikerhondje ry:n järjestämille syyspäiville.

Oorbellen "lauma"

Kaveriksi syyspäiville saimme Nitan veljen Lennin ja hänen omistajansa Marin. Mari oli saanut sukulaiseltaan asuntoauton lainaksi, jossa me kaikki neljä nukuimme viikonloppuna. Sisarukset tulivat erittäin hyvin pienessä asuntoautossa keskenään toimeen ja viikonloppu oli huippu kiva! Myös sää suosi meitä viikonloppuna huonoista sääennusteista huolimatta!

Rallytokoa

Syyspäivillä ohjelmaan kuului mm. mejää, agilitya ja rallytoko koulutusta. Mejää olen aiemmin vain kertaalleen kokeillut Nitan kanssa, mutta Nita tiesi silti heti mistä on kyse. Uskollisesti neiti seurasi yli 100m verijälkeä aina "kaadolle" asti. Nita tykkää todella paljon työskennellä nenänsä kanssa, välillä tuntuu, että vähän liikakin.  Agilitya oli myös mukava treenata, mutta erittäin pehmeä hiekka-alusta teki siitä erittäin haastavaa. Viimeisenä päivänä kokeilimme meille täysin uutta lajia rallytokoa. Laji oli erittäin mukavan oloista, mukaansa tempaavaa ja tehtäväosiot eivät olleet  niin vaikeita kuin miltä aluksi vaikuttivat.  Viimeisenä päivänä järjestettiin koirille myös nakkiformulakisailu. Tiesin koirani olevan ahne, mutta en olisi uskonut Nitan olevan niin ahne, että Nita meni ja voitti koko nakkiformulakisan! Nitasta tuli siis nakkiformulamestari vuosimallia 2015!

Syyspäivillä oli mukavasti porukkaa ja oli kiva pitkästä aikaa tavata saman rodun omistajia ja jutella heidän kanssaan. Myös Lennin ja Nitan yksi veljistä Luka osallistui perheineen syyspäiville. Valitettavasti ei tullut otettu kuvaa, jossa kaikki kolme sisarusta olisivat olleet samassa potretissa. Ei voi muuta sanoa kuin HIENOA, että kooikerhondje rotuyhdistyksellä on näin aktiivista toimintaa!

Riihimäki 12.9

Syyskuun toisena viikonloppuna lauantaina 12.9 olikin sitten vuorossa matka Riihimäelle tapamaan Nitan tulevan sulhasen Rooneyn omistajia ja itse sulhasta tietysti. Siinä samalla kisasimme Nitan kanssa ensimmäistä kertaa pitkän kisatauon jälkeen. Vauhtia oli Nitalla kiitettävästi radalla. Tuloksena 0-rata ja  2.sija. Osallistuja kuitenkin oli sen verran vähän meidän sarjassa, että vain voittajalle irtosi LUVA.

Komea sulhanen!

Sain Rooneyn omistajien kanssa hyvin juteltua päivän aikana. Tapasimme myös toistemme koirat ja olimme tyytyväisiä toistemme koiriin sekä mahdolliseen tulevaan yhdistelmään. Rooney oli  kooikeriksi luonteeltaan minusta ihanan avoin ja sosiaalinen. Rooneyn rakenteesta pidin erittäin paljon, hyvän sporttinen, mutta kuitenkin säilyttännyt hyvin urosmaisuutensa. Karva oli myös sopivalla tavalla kooikerille tyypillisen karkeaa, mutta ei liian. Ja tärkein tieto tietysti oli, että Rooney on koko elämänsä ajan ollut terve. Nyt vain sitten innostuneena odottelemaan Nitan juoksuja.
 

Kolmantena syyskuun viikonlopun lauantaina 19.9 kävimme Nitan kanssa Kirkkonummella kisaamassa agilitya kolmen startin verran. Ensimmäinen rata oli hyppyrata, joka meni täysin penkin alle! Nita ei ollut radalla yhtään läsnä ja vauhti oli jonnekkin jäänyt. Toinen rata oli agirata, jossa Nitalla oli jo kohtuullisesti vauhtia ja neiti keskittyi suoritukseensa, jolloin tulostakin saatiin. 0-rata, sija 2. ja ensimmmäinen LUVA 2-luokasta. Kolmas rata oli myös agirata. Siinä Nitalla oli ehkä parhaiten vauhtia, mutta valitettavasti saimme  heti radan alussa yhden kiellon keinulta, kun Nita päättikin ratkaisevalla hetkellä mennä morjestamaan ratatyöntekijöitä, jotka seisoivat aivan keinun ylösnousun vieressä. Muuten Nita suoritti radan puhtaasti ja vauhdilla. 

Sunnuntaina 20.9 olikin vuorossa ATT:n järjestämää agilitykoulutusta agilityidolini Outi Harjun vetämänä. Outi oli suunnitellut hyvän ja haastavan  radan, jossa oli minulle paljon uusia asioita, joita minun  tarvitsee lähteä aktiivisesti työstämään Nitan kanssa.  Sain Outilta paljon hyviä ohjeita ja neuvoja, joilla voin parantaa omaa liikettäni radalla ja samalla saada suoritukseen lisää vauhtia ja turhia sekunteja pois.

Viimeisenä syyskuun lauantaina 26.9 kisailimme Nitan kanssa vielä TSAU:lla neljän startin verran. Ensimmäinen rata oli hyppyrata,  josta saimme 0-tuloksen, sija 3. ja toinen LUVA 2-luokkasta. Vauhti ei kyllä ensimmäisellä radalla päätä huimannut, mutta tulokseen täytyy silti olla tyytyväinen. Loput  radat olivat agiratoja, joista kaikista saimme HYL. Radat olivat erittäin haastavia ja kaikki virheet johtuivat oikeastaan ohjaajan vääristä ohjausliikkeistä radalla, eli eikun treenailemaan lisää.
Nitan kanssa jatkan todennäköisesti kisailua vasta Nitan mammaloman jälkeen, jolloin lähdemme metsästämään 2-luokasta viimeistä LUVAa.

Nita jumppaa!

Nitan lihashuollosta olen siitä asti alkanut pitämään parempaa huolta, kun aloitimme agilityssa virallisissa kisoissa kisaamiset. Olen säännöllisesti vienyt Nitaa eläinfysioterapeutille, jossa Nitaa on hierottu ja olen myös fysioterapeutilta saanut lihasta vahvistavia jumppaliikeohjeita, joita olen sitten kotona Nitan kanssa treenannut. Nita on rakenteltaan sen verran "elastinen", että jumipaikkoja herkästi neidille muodostuu, vaikka Nita ei sitä ulospäin näytäkkään eikä oireile.   Myös tulevaa tiineyttä ajatellen olen hieronnan lisäksi aktiivisesti Nitan selkälihaksia pyrkinyt vahvistamaan, jotta kantoajasta ei tulisi Nitalle niin raskas. Olimme 15.9 viimeksi hierojalla ja tarkoitus olisi vielä ennen astutusta kertaalleen ehtiä heti lokakuun alussa.

Kesä on mennyt vauhdilla!

Kuva: Viivi Lehtinen
Agirotu 7/2015

Kesä on mennyt vauhdilla, vaikka Nitan kanssa olen hiljaiseloa viettänytkin. Alkukesän jälkeen en ole Nitan kanssa näyttelyissä käynyt, enkä varmaan aio Nitaa mihinkään näyttelyihin ilmoittaakaan ennen astutusta. Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna osallistuimme Agirotukisoihin. Kilpailimme mini-luokan joukkueessa. Joukkueellemme ei menestystä niistä kisoista tullut, mutta hauskaa oli siitäkin huolimatta. Niiden kisojen jälkeen pidimme agilitysta  kuukauden verran taukoa. Nyt olemme  keästauon jälkeen  käyneet muutaman kerran treeneissä ja hyvin ovat treenit taas liikkeelle lähteneet. Sunnuntaina 23.8 osallistun Nitan kanssa oman seuran (ATT:n) mestaruuskisoihin ja kisakentillekkin olisi muutenkin tarkoitus  ennen astutusta vielä ehtiä. Nita on edelleen hieman ailahtelevainen agilityssa, välillä vauhtia riittää ja välillä taas hajut kiinnostavat radalla enemmän kuin itse rata... 

Lenni ja Nita

Muutimme toukokuussa kerrostalosta omakotitaloon. Muutto on ollut sekä Nitalle, että minulle erittäin mieluinen. Nita nauttii, kun on paljon tilaa ja omalla pihalla saa juosta fresbeen perässä, vaikka joka päivä!  Nitan veli Lenny palasi puolen vuoden USA reissun jälkeen takaisin Suomeen! Oli ihanaa nähdä, että he edelleen muistivat toisensa ja tulivat hyvin toimeen keskenään. Sen verran aikuisiksi ovat molemmat Nita ja Lenny kasvaneet, että enää ei jatkuvasti olla painimassa keskenään.

Nitan suosikkilelunsa kanssa

Tänä kesänä minun oli tarkoitus jatkaa Nitan kanssa siitä mihin viime kesänä jäimme veteen totuttamisesta. Nita ei ole koskaan ollut mikään vesipeto.  Nitaa on veteen saanut aika paljon houkutella namujen kanssa. Viime kesänä Nita kuitenkin suostui jo kahlailemaan ja laiturilta nostettuna tykkäsi uida rantaan.  Kuluva kesä on kuitenkin ollut sen verran kylmä, että en ole viitsinyt Nitaa veteen edes yrittänyt houkutella. Ehkäpä elokuun lopussa ehtii vielä kokeilemaan, jos säät pysyvät riittävän lämpiminä.

Söpistelyä

Vihdoin blogi luotu!

Vihdoin olen saanut blogini julkaisukuntoon, vaikka edelleen sivusto kaipaa vielä täydennystä, kunhan tässä kesän- ja työnikiireiltä ehdin.
Blogin luominen on jo pidempää ollut mielessä ja tavoitteena, mutta jotenkin sen toteuttaminen on  aina lykkääntynyt. Nyt en enää voi sitä lykätä, koska Nitan seuraavat juoksut lähestyvät kovaa vauhtia ja sen myötä myös Nitan astutus.
Haluan, että kaikki, jotka ovat kiinostuneita seuraamaan pienen hollantilaisen lintukoirani elämää saavat mahdollisuuden siihen. :)