Rentoa elämää

Rentoa elämää

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Nita on kantava!

UÄ-kuva yhdestä pennusta ja ylpeä tuleva äiti!
Reilun neljän viikon odotus astutuksen jälkeen palkittiin, kun Nita todettiin kantavaksi. Kävin Nitan kanssa PetVet:ssä tiistaina 2.2. tiineysultrassa, jossa pentuja näkyi useampi. Nita ei eläinlääkärissä oikein selällään viihtynyt uä-kuvauksen aikana, joten ultraus oli aika nopeasti katsottu. Mutta hyvä kun lyhyelläkin kuvantamisella pystyttiin toteamaan pentuja olevan useampi.
Ennen ultraan menoa olin aika varma, että Nita olisi kantava. Viimeisen viikon aikana Nitan nisät ovat selkeästi isontuneet ja punakoituneet. Lisäksi Nitan vatsa-alue on laajentunut ja siitä on tullut enemmän "hellyyden kipeä".
Tällä hetkellä Nitalla on meneillään viides tiineysviikko yhdeksästä. Nitan pennut tulevat siis todennäköisesti syntymään viikolla yhdeksän viikonloppuna. Olen Nitan kasvattajan Anne Hirvosen kanssa sopinut, että hän tulee mukaan synnytykseen. Nyt sitten vain nauttimaan loppuajan tiineydestä ja pentulaatikkoa väsäämään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti