Rentoa elämää

Rentoa elämää

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Tiinenä ollaan!

Nita kävi heti pääsiäispyhien jälkeen tiistai-illalla ultrassa, jossa eläinlääkäri totesi sen kantavaksi. Tiineysvuorokausia  Nitalla oli tiistaina 32 takana eli vähän yli puolessa välissä tiineyttä ollaan.
Jännitin ultraan menoa, vaikka olin kyllä lähes 100% varma, että Nita on tiineenä. Nitan käytös ja olemus viittasivat vahvasti siihen. Merkkejä Nitan mahdollisesta tiineydestä alkoi selkeästi tulemaan heti noin kolmannen tiineysviikon kohdalla. Nitasta tuli erittäin huomionkipeä ja se kaipasi normaalia enemmän lähelle. Lisäksi Nita alkoi kerjäämään normaalia enemmän ruokaa ja kerjää edelleen ihan jatkuvasti. Pienikin liike keittiöön tai kodinhoitohuoneeseen, jossa koiran ruokaa ja herkkuja säilytän Nita tulee perässä ja on sitä mieltä, että: "Ruokaa hänelle KIITOS!" Lisäksi vähän väliä se tapittaa minua esim. olohuoneessa ja vinkuu ruokaa. Nitan nisät myös vaaleanpunakoituivat ja alkoivat kolmannen viikon kohdalla turvota/muuttua selkeästi.

Ultrassa näkyi varmuudella 2-3 pentua, mutta saattaa hyvin olla enemmänkin tulossa. En kuitenkaan usko, että viittä pentua enempää Nitan vatsassa kasvaa.  Nitan ultrasi tiistaina sama lääkäri kuin kaksi vuotta sitten, kun Nita oli ensimmäisen kerran tiineenä. Silloin Nitan ensimmäisen pentueen kohdalla lääkäri arvioi, että kaksi ehkä kolme pentua tulossa, mutta Nita synnytti kuitenkin neljä hyvän kokoista pentua. 

Nyt sitten vain jännittämään monta pentua Nita lopulta synnyttää ja toivottavasti sieltä tulisi edes yksi narttu, kun viimeksi tuli vain poikia...

Kävin heti ultran jälkeen ostamassa penturuokaa ja alan sitä vähitellen vaihtamaan Nitalle. Tavoite on, että noin kuudennen tiineysviikon kohdalla Nita syö pelkkää penturuokaa.  
Toisen matolääkekuurin Nita saa tässä viikon sisällä. Toisen herpesvirusrokotteen Nita tulee myös saamaan noin viikkoa ennne pentujen syntymää.  

Tässä vielä muutama kuva Nitasta, kun Nita on puolessa välissä tiineyttä.



3.4.2018 ultra. Pieni pentu omassa sikiöpussissa <3