7 tiineysviikko |
Reilu kaksiviikkoa Nitalla olisi vielä odotusaikaa jäljellä ennen kuin pennut syntyvät. Nitan tiineysaika on sujunut erinomaisesti. Viime viikon aikana Nitan vatsa-alue on selkeästi kasvanut ja laajentunut. Ruokahalu Nitalla on ollut koko tiineyden ajan erittäin hyvää eikä pahoinvointiakaan ole missään kohtaa esiintynyt. Lenkeille se vielä lähtee, mutta pitkät lenkit ovat vaihtuneet tämän viikon aikana pikkuhiljaa tunnista puoleen tuntiin. Yöt Nita nukkuu yhä levottomammin. Se vaihtaa nukkumapaikkaa selkeästi enemmän, pesee itseään useamman kerran yössä sekä käy enemmän kuin kerran juomassa vettä. Omaa petiäkin se on kaksi kertaa käynyt vähän petailemassa yksin ollessaan. Muuten se on edelleen omaitsensä, iloinen ja joka paikkaan seuraava Nita.
Mieheni kanssa teimme jo pari viikkoa sitten pentulaatikon valmiiksi ja hieno siitä tulikin. Nitakin kävi laatikkoa testaamassa ja taisi kelpuuttaa sen. Muutenkin lähes kaikki tarvikkeet, joita tarvitaan synnytyksessä ja pentujen hoidossa on tullut hankkittua kasvattajan ohjeistuksen mukaan. Kohta voi sanoakin, että enää puuttuu vain pennut! Nitan kasvattaja Anne on edelleen tulossa synnytykseen avukseni.
Ensi viikolla olen vielä menossa Nitan kanssa eläinlääkäriin, jolloin se saa toisen kerran herpesvirusrokotteen. Sen jälkeen sitten vain jännätään montako pentua lopulta syntyy ja toivotaan, että kaikki menee hyvin.
Pentulaatikko kelpuutettu :) |
"Onko pakko kuvata?" ;) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti