Rentoa elämää

Rentoa elämää

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kasvua ja kehitystä!

Pennut ovat jo reilun kahden viikon ikäisiä! Ne kasvavat ja kehittyvät hurjaa vauhtia. Sisu painaa jo yli kilon ja Lakukin varmasti rikkoo kilon rajan tällä viikolla. Toffe ja Choco tulevat reilun 100g isompia perässä. Silmät  ovat kaikilla auenneet. Chocolla silmät aukesivat 11 vrk kohdalla, Sisulla 12vrk kohdalla ja Lakulla sekä Toffella 13vrk kohdalla.
Pennut harjoittelevat kävelemistä ja joka päivä se sujuu paremmin ja paremmin. Choco otti pennuista ensimmäisenä kävelyaskelia. Myös ensimmäisiä "pentupaini" yrityksiä on nähty. Pennuista myös äitiä Nitaa on kiva näykkiä aina välillä. Nita ei oikein tiedä mitä asiasta pitäisi ajatella? Toistaiseksi Nita on tyytynyt ottamaan kaiken vastaan tyynen rauhallisesti.
Pentujen kynnet leikkasin sunnuntaina ja se sujui hyvin. Pääsiäisenä ne saavat ensimmäisen matolääkekuurin ja saavat maistaa jauhelihaa.
Tällä viikolla odotan, että pennut alkavat kuulemaan ja tulevat sen myötä käyttämään enemmän ääntään. Sen jälkeen asunnossamme hiljaisuus taitaa jäädä vähän vähemmälle...

Nita on voinut hyvin synnytyksen jälkeen eikä sillä ole ollut mitään komplikaatioita. Ruoka maistuu ja maitoa tulee hyvin. Olemme Nitan kanssa alkaneet taas käydä pienillä kävelylenkeillä. Pienen lenkin kiertäminen Nitan kanssa tuntuu hyvältä, kun tähän asti se on ollut pääosin tarpeiden tekemistä ulkona ja nopeasti takaisin sisälle. Ulkoilukelitkin ovat mitä parhaimmat, hiekkaa vain tulee herkästi sisään, kun tiet ovat kuivuneet eikä katujen hiekkoja ole vielä lakaistu pois.

Pääsiäisestä alkaen sukulaiset, ystävät sekä tulevat pennunomistajat perheineen pääsevät katsomaan ja pallottelemaan pentuja. Tähän mennessä vain siskoni, paraskaverini ja synnytyksessä mukana ollut Mari ovat päässeet katsomaan pentuja. Olen halunnut suoda Nitalle täydellisen rauhan pentujen hoidossa.
 

1. Choco


2. Laku


3. Sisu


4. Toffe

Yhdessä on mukava nukkua!


Toffe, porukan kuopus, pienin ja rauhallisin

Sisu, porukan isoin ja energisin kaveri

Kävelyharjoituksia

Laku

Choco pohtii..


Koko porukka untenmailla!
Porukan pienimmät Choco ja Toffe

Kaksi isointa pentua Sisu ja Laku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti