Pennut ovat jo reilun kuuden viikon ikäisiä! Kaikki pennut painavat yli 2kg ja Sisu on lähimpänä 3kg.
Pennut ovat viiden viikon iästä lähtien päässeet ulkoilemaan pihalle. Ulkoilut ovat 5-15min mittaisia. Meillä ei ole vielä aidattua piha-aluetta, joten kaksi ihmistä on aina tarvittu ulkoilu hetkiin, jotta pentuja on pystynyt vahtimaan ja katsomaan etteivät ne mene naapureiden pihalle. Kaikki pennut osaavat/uskaltavat tehdä tarpeensa ulos, jos hätä yllättää. Ketään ei myöskään ole nurmikko tai sora alustana pelottanut, vaan täysillä on painettu pihalla.
Pennut ovat päässeet myös pentuaitauksen ulkopuolelle olohuoneeseen ja eteiseen peuhaamaan. Näin niillä on paremmin tilaa leikkiä ja sen kyllä huomaa vauhdista, että tilaa on enemmän. Ne ovat hyvin tottuneet parketin liukkauteenkin.
Kävin 13.4 pentujen kanssa eläinlääkärissä ja samalla pennut pääsivät ensimmäistä kertaa auton kyytiin. Autoilu sujui yllättävän hyvin. Kitinää kuului ainoastaan auton startaessa ja seuraavan kerrran, kun pysähdyttiin. Autoiluun totuttamista on tarkoitus jatkaa vielä ennen niiden luovutusikää.
Eläinlääkäri totesi kaikki pennut terveiksi ja sirut saatiin kaikille laitettua. Pennuista Sisua eläinlääkäri käynti jännitti eniten ja Toffea ja Chocoa ei käytännössä lainkaan. Kaikki antoivat kiltisti lääkärin tutkia niitä ja Choco suorastaaan rakasti lääkäriä.
Seuraavaksi olisi tarkoitus lähteä totuttamaan pentuja kaulapannan käyttöön ja mahdollisesti myös talutushihnaankin viimeisellä viikolla ennen luovutusta.
Tässä kuvia pentujen touhuilusta!
|
Toffe ja Nita |
|
Laku ja Choco nukkuu |
|
Choco antaa Sisulle pusua |
|
Imetys hetki |
|
Toffe nukkuu rennosti |
|
Sisu nukkuu |
|
Nita vahtii pentujen unta |
|
Eläinkääkärissä, Nitan kevyt häkissä oli turvallista oleilla. |
|
Olohuoneessa touhuamassa |
|
Choco |
|
Laku |
|
Sisu |
|
Sammuneet pennut |
|
Ulkoilua! |
|
Kaikki änkesivät Nitan kanssa samaan petiin, hyvin mahtuu! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti